19.2.2017

Avoin kirje

(mä olisin halunnu julkasta tän ystävänpäivänä mutta unohin, mutta niiku kliseisesti sanotaan, ystävänpäivä on joka päivä, ja siks aattelin, että ei oo myöhästä.)


"Mulle tuli sellanen fiilis, et mä haluun kirjottaa sulle kirjeen. Välillä on niin paljon helpompaa kertoa ajatuksistaan kirjottamalla ihan perinteinen kirje.

Muistakko sää, kuinka onnellisia me ollaan oltu meiän ystävyydestä? Kuinka paljon me ollaan saatu siitä irti? Me ollaan tapeltu paljon, koska ollaan itsepäisiä molemmat, ja uskotaan, että oma ajattelutapa on se paras. Mutta me ollaan myös sovittu asiat, ei oo tarvinu jäädä murehtimaan mitään.

Mä oon jotenki vaa nii kiitollinen susta. Oot merkityksellinen, tärkee, rakas. Välitän susta, välitän kaikesta mitä sussa on. Vaikka jotku sun piirteet ärsyttää suunnattomasti tai jopa aiheuttaa epävarmuutta mussa, en silti muuttais mitään. Et sä ois sä ilman niitä piirteitä. Ja ku kuitenki sussa on nii paljo enemmän hyvää. Oot viisas, oikeesti viisas ihminen. Sen mitä sanot, sanot harkiten, ja se on musta arvostettavaa. Ite en oo koskaan siihen pystyny vaikka oisin halunnu.

Sun hymy tarttuu. Sun jutut saa nauramaan, sulla on taito sanoa jotai sellasta, että hymy puskee väkisinki esiin, vaikka kyynelten takaa. Sulla on muutenki taito sanoa oikeet sanat oikeeseen aikaan. Sillon ku kehut, se jää lähtemättömästi mieleen. Sen, mitä sanot, sanot yleensä suoraan sydämestä. Siitä tulee hyvä olo.

Et oo sellanen, että alistuisit kaikkeen kyseenalaistamatta, vaan sulla on vahvat mielipiteet ja voimakas oma tahto. Voit väitellä ikuisuuksiin. Silti et kato ihmisiä alaspäin. Arvostat muita, ja jostai sun sisältä löytyy paljon herkkyyttä ja empatiaa ja välittämisenhalua. Tykkään erityisesti sun herkkyydestä, me ollaan siinä kohti samanlaisia, vaikka mulla se herkkyys tulee enemmän esille.

Sä oot tärkeä mulle. Muista, että aina on syytä luottaa itteensä. Sulla on jo persoonassaki nii paljo sellasta, mikä antaa sulle täydet oikeudet luottaa ittees asiassa ku asiassa. Usko siihen, että tiiät, mitä teet, koska kyl sä tiiät. Ja jos et tiiä, ni huomaat sen ja opit siitä. Joten anna palaa, päästä valloille se potentiaali mitä sussa on.

Mä oon onnellinen susta, ystävä."

17.2.2017

Tiesin, minne viiltelisin

Yhtäkkiä mun mielen täyttää kiitollisuus. Mä oon tässä. Mä elän. Mikään ei oo itsestäänselvyys, ei myöskään se, että saa elää. Hengittää. Istua sängyllä, hiljaisuudessa, tuntea koiran lämpö kun se pitää päätään mun sylissä.

Mä ymmärsin yhtäkkiä, kuinka lähellä mulla on joskus ollu itteni satuttaminen. Mä tiesin, millä puukolla viiltelisin, mä tiesin, minne viiltelisin. Paikkaan, josta jäljet näkyis mahollisimman vähän. Mutta silti sellaseen paikkaan, että mun ois ollu helppo "vahingossa" antaa jonku huomata jäljet, jos tulis sellanen olo et haluan kertoo siitä jollekki mutta en uskalla avata suutani.

Mä tunnen niin syvää kiitollisuutta nyt. Mä en oo satuttanu itteäni. Mä en tuu satuttamaan itteäni. Oon varma siitä, mulla ei oo enää samaa epätoivoa ku joskus.

Mun kurkkua kuristaa ja mua itkettää, koska säikähin ku ymmärsin että joskus on ollu oikeesti lähellä viillellä. Mutta tässä on hyvä. Mulla on kaikki hyvin.

Ja tän kaiken ymmärtäminen antaa luottamusta elämään. Kaikesta selviää. Niistäkin epätoivon hetkistä, kun haluaa itelleen pahaa. Vaikeuksista pääsee yli, joskus nopeesti, joskus hitaasti. Mutta joka tapauksessa, joku päivä voi kattoa taakseen ja hymyillä koska on onnellinen. Koska elää.

15.2.2017

Miksei oo lupaa olla voimaton

Riittämättömyys, raskas taakka kannettavaksi. Ku kaikki muut on nii pelottavan vahvoja. Vaikka ei oikeesti oo, mutta niitä, jotka pitää kulissia yllä, niitä on paljon.

Miksei oo lupaa olla hauras ja heikko? Miksei oo lupaa olla voimaton? Miksei oo lupaa luovuttaa ja romahtaa? Miksei oo lupaa olla epätäydellinen? Miksi tarkoituksella yritetään kadehduttaa? Miksi tarkoituksella aiheutetaan toisille pahaa?

Miksei voi vaan kattoa silmiin ja rakastaa?


"Välii mä mietin kui sairas tää maailma on

ku kaikkien pitäis luoda uraa, kilpailla, menestyä, kaikessa
eikö keskiverto riitä
onko kohtuudesta tullu halveksittava asia
miks kaiken pitää olla täydellistä ulospäin
miks ei myönnetä että elämä on välillä nurinpäin


sanotaan, että kyllä se siitä, kyllä sä nouset, tsemppaa, ryhdistäydy, vielä joskus aurinko paistaa

mutta miksei oo lupaa olla pohjalla ja kuulla, että oo siellä niin kauan ku tarvii ja jos oot liian pitkään ni sut autetaan ylös, ei sulla oo hätää, ei sulla oo kiirettä, sua tuetaan ja autetaan, sun ei tarvi ottaa paineita

hyväksyntää sen sijaan että läpi paistaa kärsimättömyys heikkoutta kohtaan
sota voimattomuutta vastaan"

10.2.2017

Välillä se yllättää selän takaa

Mun sisimmässä elää pieni olento, joka moukaroi sitä mukaa ku ehtii, pala palalta hajottaa, yrittää saada mut turtumaan sisimmän kivuille, yrittää saada mut ajattelemaan kevyesti, yrittää saada kieltämään tunteet, tehdä kovan ja kylmän ja ulospäi vahvan, yrittää hakata kaiken palasiks ja saada mun elämän murtumaan.

Mää haluan pysyä herkkänä, otan iskut vastaan, itken, välillä väistelen, välillä se pieni olento yllättää selän takaa ja saa mut hetkellisesti romahtamaan, ja kun mä taas pääsen jaloilleni, se taas iskee ja kyykyttää, ja se saa mut ahistumaan, se lyö sanoilla ku miekka, se hakkaa hengiltä kaiken toivon, se sanoo että ei kiinnosta ja nauraa päälle ja hajottaa lisää.

Se murtaa mut sirpaleiks, hajottaa sellasta, minkä luulin kestävän. Katkoo siivet väkisin, runnoo, lyö naamaan, pitää vankina. Sanoo, että et pääse musta ikinä eroon. Me ollaan kuplassa kahdestaan sen olennon kanssa, sieltä ei pääse kumpikaan pois, se vaan hakkaa ja hakkaa ja ilkkuu sillon ku ei jaksa hakata ja se romuttaa ja saa mut lysähtämään maahan ja luovuttamaan.

Mutta sit mä nousen, katon sitä olentoa. Se surkastuu mun katseen alla, mä nään kui epävarma se on. Se on mun oma mieli, se on katkera ja pettyny ja surullinen, ja se yrittää purkaa sitä mutta se ei osaa kanavoida sitä oikein. Se on yksinäinen, se on heikko, se ei meinaa jaksaa.

Otan sen syliin ja yritän rakastaa, antaa anteeks, kasata sen kanssa mun sisimmän takas, kyhätä sen verran ku hyvältä tuntuu. Se kattoo aiheuttamiaan jälkiä ja itkee lohduttomasti ja kaikki raivo ja kylmyys on siitä pois. Se pikkuhiljaa häviää ja mä jään yksin, mutta se on takaraivossa, tiiän ettei se oo unohtanu. Se ei oo jättäny yksin, se on vaa tehny musta voimakkaamman.